Keppiä vai porkkanaa? Makea porkkana voittaa aina.
Uutisointia seuraamalla koko Suomen kohtalonkysymys tuntuu olevan nyt tuottavuuden parantamisessa.
Ict-ala on ollut muutoksen edelläkävijänä yhdessä metsäteollisuuden kanssa, ja valitettavasti niin, että uusi työpaikka on ollut monesti aiempaa huonommin palkattu.
Oulun seudulla ovat työllistyneet pääsääntöisesti kaikki ict-ihmiset, jotka osaavat suunnittelutyötä ja ovat olleet valmiita tarkistamaan palkkatasoaan.
Kuumina vuosina osan palkkataso nousi aika kovaksi ja alemman tulotason hyväksyminen on kova paikka. On huolestuttavaa, että alan epävarmuus näkyy jo opiskelijamäärissä ja siten vaarantaa tulevaisuuden kasvun.
Väittäisin jopa että Oulussa on jo pulaa tietyn alan erikoisosaajista.
Nyt en ole tosin tarjoamassa lääkkeeksi palkanalennuksia vaikka ne selvästi toimivatkin ainakin lyhyellä tähtäimellä. Tosin tätä lääkettä ei voi oikein käyttää kuin työpaikan vaihdon yhteydessä.
Monta vuotta organisaatiorakenteita tutkineena ja kokeilleena törmäsin noin viisi vuotta sitten kirjaan nimeltä Daniel Pink: Drive.
Se toi aivan toisenlaisen näkökulman työelämään. Liikkelle lähdetään ihmisten motivaatiosta.
Aikaisemmin on keskitytty lähinnä kontrollointiin ja ihmisten hallintaan. Tämä olisi varmaan hymähdetty kuoliaaksi, ellei muutama yritys olisi näyttänyt sen toimivan käytännössä.
Vaikeaa tässä uudessa johtamistavassa on vastuun antaminen suoraan tekeville ihmisille. Se johtaa organisaatiorakenteen kevenemiseen.
Enää ei tarvita pikkupomoja määräilemään. Tekevät ihmiset pääsivät tekemään itse ratkaisut. Motivaatio paranee ja varsinkin tulokset.
Nyt riittää yksi esimies noin 50-100 henkilölle. Hänenkin tehtävänsä on auttaa eikä määräillä.
Jakamalla vastuun tekijöille ja antamalla heille itsenäisyyttä, organisaatioista voidaan helposti poistaa 10 prosenttia. Samalla motivaatio ja tulokset vielä paranevat.
Kuka uskaltaa tilata
yritykseen asiantuntijan
kertomaan teoriasta,
joka tekee pikkupomot tarpeettomiksi?
Tuottavuusloikka on kokonaisuudessaan ainakin 30 % kun otetaan huomioon parantunut motivaatio sekä turhan raportoinnin poistuminen. Eikä tarvitse lisätä työaikaa.
Kokeilin tällaista jo viisi vuotta sitten ja silloin tekijät pitivät sitä hyvänä, mutta johtoporras ei. Onhan tällainen suuri uhka perinteiselle esimiehelle joka on tottunut asemansa mukaiseen arvostukseen.
Silloin olin ehkä aikaa edellä, sillä nyt olen nähnyt uusien toimintamallien tulevan jo isompiinkin yrityksiin.
Viimeiset kaksi vuotta olen testannut tällaista motivaatioon perustuvaa mallia ja voin sanoa että koskaan ei ole ollut työpaikalla mukavampaa ja tuloksia ei tarvitse hävetä.
Mutta tällaisessakin mallissa on häviäjiä. Ne ovat niitä pikkumanagereita, jotka ovat tottuneet kontrolloimaan kaikkea. He ovat myös niitä, jotka ovat pitkälti ulkoistaneet töitään konsulteille.
Erilaiset johtamiskonsultit kiersivät yrityksissä kertomassa joka vuosi aina erilaisista amerikkalaisperäisista johtamismalleista. Malleilla oli käytännön ongelmia ja seuraava vuonna myytiin ongelmiin taas uusi koulutuspaketti.
Tämä oli loistava business. Käytiin luomassa ongelma ja sitten myytiin siihen ratkaisu.
No, kuuntelin Yle Puhe kanavaa. Siellä Jari Sarasvuo kertoi Daniel Pinkin kirjasta ja silloin ymmärsin että miksi hänellä menee huonosti. Nyt on Ameriikasta tullut teoria joka tappaa hänen liikeideansa.
Nimittäin nyt on malli joka toimii oikeasti. Kuka uskaltaa tilata yritykseen asiantuntijan kertomaan teoriasta, joka tekee pikkupomot tarpeettomiksi?
Tunsin sääliä Sarasvuota kohtaan sillä hän on oikeassa ja hänellä on vielä teoria, joka voi pelastaa Suomen.
Taisto E.E.K. Kari
Kirjoittaja on tekniikan moniottelija. Välillä johtavassa ja välillä vastustavassa tehtävässä. Näkökulmia Oulun tilanteeseen 25 vuoden kokemuksella.
