Jussi, Tiina ja lapset olivat saaneet aurinkoisen päivän Ainolan puiston käynnille.
Kempeleläinen Tiina ja oululainen Jussi viettävät piknikpäivää Ainolan puistossa. Kummallakin on lapset mukana.
Pieni poika harjoittelee pyörällä ajoa ja nurmikolla juoksenteleva tyttö käy silloin tällöin hakemassa keksin evääksi.
– Noin yhdeksän vuotta olen asunut Oulussa. Olen kiertänyt varmaan joka metrin puistosta, vaikka meni monta vuotta, ennen kuin huomasin, että täällä on tällainen, kertoo Jussi.
Tiinan edellisestä käynnistä on aikaa jo niin kauan, ettei vuosi tule mieleen. Hän on silti tehnyt puistopäivään erittäin hyvin sopivan suunnitelman.
– Kierrellään, hengaillaan ja syödään jäätelöt.
Hupisaarten uuden leikkipuiston Oulun kaupunki rakensi pari vuotta sitten. Tiina muistelee, että aiemmin paikalla oli vain muutama keinu, ja puisto oli enimmäkseen nuorison käytössä.
Myös Jussi on tyytyväinen nykymalliin.
– Täällä on nyt paljon tekemistä lapsille ja itsekin viihtyy. Kaikki on uusittu ja leikkitilat ovat siistit.
Hetken miettimisen jälkeen Jussi keksii yhden lisätoiveen.
– Toiveissa olisi livemusaa. Joku soittikin tuossa kitaraa äsken, katusoittajat olivat musisoimassa.
Lupaavasti vähän matkan päässä nurmikolla istuu nuori neito kitaraa virittelemässä. Hän ei kuitenkaan aio esiintyä, vaan odottaa kaveriaan soittamista opettamaan.
– Mukavampi täällä on soittaa kuin kämpillä, hän vakuuttaa, ja on varmasti oikeassa.
Neulegraffiti valaisee puiston varjoisia nurkkia.
Kukkameri säihkyy lukitun kasvihuoneen tuuletusluukusta.
Pensaikon varjossa penkillä istuu kaksi naista syventyneenä keskusteluun. Lähellä paistaa virkattu aurinko, joka kiinnittyy yhdellätoista säteellään viereisiin puihin.
Monessa muussa puussa sen sijaan vilkkuu lappu: ”Kuuntele paikan tarina”.
Annetusta osoitteesta voi kuunnella kaupunkilaisten kertomia Hupisaari-muistoja, jos mukaan on sattunut nettiyhteys.
Leikkipuistossa lapset soittavat jättimäistä ksylofonia, ja ääni kiirii aukion ympäri. Liukumäissä ja härveleissä on jatkuvasti menoa ja lentoa.
Jäätelökioskilla riittää asiakkaita ja kahvilan terassi on lähestulkoon täynnä.
Kahvilan takana lapset jonottavat puuhun. Vankat oksat kasvavat maan suuntaisesti ja niin alhaalla, että pienempikin tenava pääsee kiipeilyn makuun. Rankasta kulutuksesta huolimatta puu lehtii.
Eliel harjoittelee sorsien ruokintaa.
Lammen rannalla sorsien keskellä seisoo Eliel, joka on tullut Ainolan puistoon äitinsä Hilkan ja Kari-papan kanssa.
– Tänä kesänä on kierretty eläinpuistoja, jotta Eliel tutustuisi eläimiin ja oppisi kunnioittamaan niitä, kertoo äiti.
Ensin sorsat saavat leipää. Kun leipä loppuu, Eliel löytää maasta sulan ja heittää sen kaihoisasti katseleville linnuille. Turhaan.
Rannan puussa rähisee harakka, ja äiti kiinnittää pojan huomion siihen.
– Papan kanssa ovat istuneet kannon päässä ja kuunnelleet harakan laulua. Eliel osaa matkia sitä jo hyvin, äiti hymyilee.
Pappa ottaa pojan syliin ja kertoo, että leikkipuiston liukumäki on tänä kesänä kova sana.
– Kumpikin pelkäsi siellä vähän, Eliel pienempien mäessä ja pappa isompien.
