Kun utelias toimittajan poika varttuu nenä kiinni kirjoissa ja kolme eri kynää kirjoituspöydällä, ammatinvalinnan aikoihin ei ole vaikea arvata, mihin tämä suuntaa.
Suurin idolini oli journalistina uransa aloittanut kirjailija. Olen aina pitänyt lukemisesta, kirjoittamisesta, asioiden muistiin kirjaamisesta ja turhan tiedon hankkimisesta.
Nautin sekä mielipiteideni ilmaisusta että faktatiedon jakamisesta. Erityisesti pidän elokuvien analysoinnista ja arvioimisesta, ja toivon jonakin päivänä tekeväni sitä ainakin suurin piirtein ammattitasolla.
Silti ehdin hätäillä lukioon asti ennen kuin asia selkeni minullekin.
Lukiosta valmistuttuani lähdin heti samana kesänä suorittamaan asevelvollisuuttani. Kahden kuukauden jäpittämisen ja syöksymisen jälkeen saapui E-kausi, jossa jokaiselle valittiin koulutushaara.
Silloin ainoastaan pokka, tuuri ja vakuuttavat argumentit pelastivat minut viestijoukkueelta. Sain vakuutettua kapteenin siitä, että olisin harvinaisen kehno viestimies, mutta sitäkin parempi mediavarusmies.
Seuraavat puoli vuotta toimin Puolustusvoimien viestintäsihteerin alaisuudessa. Tehtäviini kuului tilaisuuksien ja harjoitusten kuvausta, sotilaspassien tekemistä, alokkaiden haastattelua, tiedotteiden ja kylttien tehtailua, henkilöstölehden taittoa sekä erinäisiä muita tulostinta tai kuvainkäsittelyohjelmaa vaativia toimia.
Sen jälkeen olin kertakaikkisen vakuuttunut, että media-alalle on päästävä.
Kolmen kuukauden sanomalehtityöharjoittelun sekä pääsykoepaniikin jälkeen opiskelen nyt journalismia Oulun ammattikorkeassa, ja aina kun minulta kysytään olenko oikeassa paikassa, vastaan ”Kyllä söör”.
Keväällä tartuin tilaisuuteen ja hain freelance-työharjoittelijaksi Mediaouluun. Vaikka ammattikorkeakoulu onkin hyvin käytännönläheinen, työharjoittelu on verraton tapa kartuttaa kokemusta alalta. Toimittajan on kuulemma tärkeä kehittää rutiinit työntekoonsa.
Mediaoulussa minun eritoten vetosi iskulause ”Perinteistä journalismia moderniin tyyliin”. Sopii kutsua vanhanaikaiseksi, mutta minä olen perinteisen lehtityön kannattaja.
Ammattimaista journalismia ei korvaa mikään, kuten Keskisuomalaisen toimituspäällikkökin minulle kertoi. Aina tarvitaan laadukasta tiedon välittämistä, oli netissä miten paljon tietoa tahansa.
Verkkolehti puolestaan on mainio modernin median esimerkki. Nopea, helposti saavutettava, mukana pysyvä ja vaikea kadottaa. Lyhyesti sanottuna kätevä. Ja näin digikautena kätevyys on epäilemättä yksi suurimpia valtteja, kun tehdään kulutusvalintoja.
Kirjoittaja Panu Vuorela opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa kulttuurialan yksikössä ensimmäistä vuotta journalismia. Hän osallistuu työharjoittelijana mediaoulu.fi –verkkolehden tekoon.